Ottaisinko valmentajan vai pärjäänkö ilman? 5 asiaa, joissa valmentajasta on todellista hyötyä
Suomessa personal trainerin ”palkkaaminen” on yleistynyt vuosi vuodelta, mutta olemme edelleen selvästi jäljessä esimerkiksi Ruotsia, jossa omaan hyvinvointiin satsataan selvästi enemmän.
Harmittavan usein valmennuksen esteenä on raha. Karu tosiasia on, että personal trainerin hankkiminen voi tuntua taloudellisesti isolta päätökseltä. Tässä vaiheessa kehottaisin suhteuttamaan valmennuksen hinnan asioihin, jotka eivät ole kenties tärkeydeltään samassa korissa. Omaan hyvinvointiin kannattaa aina satsata. Tähän liittyen olen monesti miettinyt, miksi niin moni meistä haluaa käyttää jopa yli 1000 euroa vuodessa auton vakuuttamiseen, mutta samaan aikaan ihmisillä ei ole esimerkiksi yksityistä sairauskuluvakuutusta.
Personal trainerin kanssa kannattaa keskustella erilaisista maksuvaihtoehdoista ja kuukausipaketeista. Nykyisin suosiossa ovat kk-veloitukset, joilla kustannuksia voi jakaa kuukausittain eikä valmentajan palkkaaminen kenties tunnu yhtä suurelta investoinnilta.
Entä sitten se ydinkysymys? Mitä hyötyä valmentajasta voi olla asiakkaalle? Mielestäni valmentajasta on parhaimmillaan hyötyä seuraavissa asioissa.
- Pyrkimys tavoitteelliseen harjoitteluun. Harva ihminen kykenee seuraamaan harjoitteluaan riittävällä tarkkuudella, asettamaan realistisia tavoitteita ja pyrkimään niitä kohti fiksulla ruokavaliolla ja riittävän tehokkaalla harjoittelulla. Personal trainer tuo tähän kombinaatioon oman tärkeän roolinsa, vaikka on aina syytä muistaa, että kaikki lähtee asiakkaan omasta motivaatiosta. Jos asiakkaalla ei ole halua päästä tavoitteeseen, ei pt voi tehdä työtä hänen puolestaan.
- Muutosten tekeminen treeniin / ruokavalioon tarvittaessa. Väitän, että suurin osa ihmisistä junnaa paikoillaan tehden samoja harjoituksia ja tekemättä tärkeitä muutoksia ruokavalioon, vaikka pitäisi. Jos haluttuja muutoksia esimerkiksi kehonkoostumuksessa ei saavuteta, valmentajan tehtävä on arvioida tilanne ja skaalata harjoittelua / muuttaa ruokavaliota siten, että tavoite on jälleen askeleen lähempänä.
- Valmennus on vuorovaikutusta. Harvalla meistä on kotona / työpaikalla / salilla ihmistä, jolle voi purkaa tuntojaan painonhallinnasta tai keskustella oman tavoitteen etenemisestä. Personal trainer on juuri se henkilö, joka kuuntelee ja on läsnä.
- Ennen kun voi treenata, on opittava treenaamaan. Tämä on tärkeä! Olen huomannut omassa valmentajan työssäni, että yksi suurimmista esteistä kehitykselle on ajan käyttäminen salilla vääriin asioihin. Aivan samoin kuin autolla ajon opettelu tai minkä tahansa uuden taidon opettelu, myös treenaaminen vaatii opettelua. Huomaan itse oppivani uutta edelleen, vaikka olen harjoittelut kuntosalilla tavoitteellisesti parikymmentä vuotta.
- Motivointi / ”piiskaaminen”. On tutkittu tosiasia, että harva meistä pääsee lähellekään fyysisiä äärirajojaan. Arnold Schwarzenegger painotti aikanaan lihastyön ja mentaalisen harjoittelun yhdistämisen merkitystä. Personal trainerin tehtävä on saada ihminen ylittämään itsensä ja pääsemään sille kuuluisalle epämukavuusalueelle, jossa varsinaiset tulokset tehdään. Kevyellä harjoittelulla on tehtävänsä, mutta harjoittelussa on opittava kohtaamaan myös omat rajansa. Vain siten kehitymme.
Tule vetäisemään allekirjoittanutta hihasta Kuntokeskus Riihimäessä tai laita viestiä, jos haluat keskustella miten voin auttaa sinua matkalla tavoitteeseen.
Pauli Reinikainen
Valmentaja
Kuntokeskus Riihimäki