Kiitos asiakkaillemme vuodesta 2021!

Kuva: Pexels

Olemme eläneet monessa mielessä haastavan vuoden 2021.

Moni on kokenut yksinäisyyttä, jäänyt sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle. Koronapandemia on saattanut viedä työpaikan, elannon.

Yrittäjät ovat joutuneet sopeuttamaan toimintaansa tilanteessa, jossa toiminnan ennakoiminen paria kuukautta pidemmälle on ollut mahdotonta. Pahimmillaan rajoitukset ovat muuttaneet yritysten toimintaympäristöä muutamassa päivässä. Parhaillaan elämme rajoitusten aikaa, jotka vaikuttavat arkeen ja kaventavat liikkumismahdollisuuksia.

Pandemian aikana olemme joutuneet sopeutumaan uudenlaiseen arkeen, uudenlaiseen tapaan tehdä töitä, uuteen tapaan kommunikoida. Uuteen tapaan suhtautua arkeen ja elämään.

Alkuvuoden näytti jo siltä, että koronapandemia kääntyy parempaan päin, kunnes omikron muutti jälleen tilanteen. Päätöksiä on jouduttu Kuntokeskuksessakin tekemään nopealla aikataululla.

Onneksi asiakkaamme ovat tukeneet meitä kriisin keskellä. Siitä olemme enemmän kuin kiitollisia.

Vuosi 2021 jää historiaan. Uskomme, että vaikka se on ollut monessa mielessä ikävä, se on nostanut esiin myös paljon arvokasta. Asioita, joiden arvo korostuu vaikeina aikoina. Tässä mielestämme tärkeimpiä huomioita!

  1. Arkiset asiakaskohtaamiset, joissa puhutaan ihan muusta kuin koronasta.
  2. Liikuntaharrastuksen aloittaminen keskellä vaikeaa elämäntilannetta. Iso respect!
  3. Positiivinen palaute, jota olemme saaneet somessa ja suorissa asiakaskohtaamisissa. Siitä tulee hyvä mieli!
  4. Asiakkaidemme oma-alotteisuus ja aktiivisuus salin kehittämisessä. Olemme saaneet paljon kehitysideoita, joita lupaamme laittaa käytäntöön!
  5. Koronaturvallisuuden huomioiminen salilla. Asiakkaamme ovat suhtautuneet koronaturvallisuuteen ja hygieniaan vastuullisesti. Siitä iso kiitos!
  6. Kuntokeskus Riihimäen Heimon kasvaminen vuoden aikana. Heimo on Kuntokeskuksen jäsenten oma yksityinen FB-ryhmä.

Kiitämme asiakkaitamme tuesta ja ymmärryksestä kuluneen vuoden aikana. Olkoon vuosi 2022 parempi!

Hyvää uutta vuotta kaikille 🙂

Kuntokeskus Riihimäen yrittäjät