Ilouutinen yrittäjältä: Kaltaiseni keski-ikäinen, sinäkin voit kehittyä ja vahvistua

Keski-ikäinenkin voi kehittyä ja lisätä voimaa kuntosalilla.
Todistin viime viikonloppuna itselleni jotain, josta olen ylpeä: Pääsin maastavedossa tavoitteeseeni 240 kilon ykkösmaksimiin. Edellisen ennätykseni, 237,5 kiloa, tein kuutisen vuotta sitten.
Kuva on hetkestä, jossa tanko oli noussut lukitusasentoon ja olin varma siitä, että ennätys on niin sanotusti hanskassa.
Vaikka kyseessä on ainoastaan 2,5 kilon parannus, se todistaa itselleni itse asiassa enemmän kuin sen, että voimatasoni ja tekniikkani ovat kehittyneet: Se todistaa, että nyt, kuusi vuotta vanhempana ja 50 ikävuoden rajapyykin ylittäneenä pystyn suorituksiin, joihin en ole pystynyt tähän ikään mennessä.
Ja siksi haluan kannustaa sinua, hyvä keski-ikäinen lukija. Luovuttaminen ei yksinkertaisesti kannata.
Itselleni ennätystulos ei ollut yllätys. Olisin todennäköisesti pystynyt siihen jo aiemmin, mutta henkisesti koin olevani valmis viime viikonloppuna.
Kyseessä ei kuitenkaan ollut hetken mielijohteesta tehty ennätysyritys. Sitä oli mietitty ja alustettu kuukausia. Harjoittelu oli tähdännyt 240 kilon suoritukseen koko viime vuoden.
Siksi haluan muistuttaa pitkäjänteisen ja sinnikkään harjoittelun tärkeydestä. Tässä hommassa ei saa olla kiire. Jokainen, joka on harjoitellut mitä tahansa lajia vuosikausia tietää, että huipputulokset tulevat ajan kanssa ja tavoitteellisen harjoittelun seurauksena.
Jos olet aloittamassa kuntosaliharjoittelua keski-iässä, tärkeintä on asettaa tavoitteet omalle tasolle sopiviksi. Älä siis yritä päästä samoihin tuloksiin kuin pitkään harjoitellut kaverisi. Säädä tavoitteet sopivan korkealle sen jälkeen, kun olet ensin katsonut liiketekniikat kuntoon valmentajan tai jonkun muun kokeneemman treenaajan kanssa.
En voi koskaan korostaa liikaa liiketekniikoiden merkitystä. Ne ovat tärkeitä etenkin vapaapainoliikkeissä, mutta yhtä kaikki: Oikean suoritustekniikan harjoittelu on vähintään yhtä tärkeää kuin harjoittelu itsessään. Aloita siis maltilla. Rakenna “perustuksia”, joiden päälle on hyvä tehdä tavoitteita.
Olen viimeisen viiden vuoden aikana ymmärtänyt sen, mitä en vielä nuorempana ymmärtänyt. Hassua sinänsä, että muistan nuorena kuunnelleeni vanhempien salitreenaajien kertovan lämmittelyn merkityksestä. Jos tänä päivänä marssisin salille, polkisin pari minuuttia ja menisin suoraan kyykkäämään, niveleni huutaisivat todennäköisesti hoosiannaa. En todellakaan olisi valmis aloittamaan harjoittelua niin lyhyellä lämmittelyllä. Siispä haluan neuvoa myös sinua, kanssakeski-ikäinen: Käytä aikaa lämmittelyyn, koska vain siten saat treenistä kaiken kehittävän vaikutuksen irti. Samalla vähennät merkittävästi loukkaantumisriskiä.
Olet sitten keski-ikäinen, nuori tai vanhemman ikäpolven edustaja, muista, että kehitys on mahdollista niin kauan, kun pystyt liikkumaan. Nautitaan liikkeestä!
Pauli Reinikainen
Kirjoittaja on personal trainer ja yksi Kuntokeskus Riihimäen yrittäjistä.
